Mitä tekee työkseen digitaalisen markkinoinnin asiantuntija?

Mitä kuuluu digimarkkinoijan työnkuvaan? Entä mitä vaatimuksia alalla on? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Juha Pihkakoski, Aboad Oy:n toimitusjohtaja. Juha on myynnin ja markkinoinnin monipuolinen digiosaaja.

Mikä on työnkuvasi Aboadilla?

Työnkuvaan kuuluu tehtäviä markkinoinnin koko leveydeltä. Toimitusjohtajan roolissa tehtäviini kuuluu mm. tiimin johtaminen ja asioiden mahdollistaminen, suuntaviivojen vetäminen ja eteenpäin katsominen. Kehitän asiakkaille etämyynnin prosesseja, markkinoinnin taktista ja strategista suunnittelua aina palvelun hinnoittelusta sen mainostukseen kanavissa.

Lisäksi toimin asiantuntijana tiimissä siinä missä muutkin: Teen mm. myynnin toimenpiteitä, uusasiakashankintaa ja monessa asiakassuhteessa olen vetämässä yhteistyötä. Aika paljon työ onkin asiakkaiden kanssa toimimista. Markkinointikanavissa tuurailen tarvittaessa ja opetan asioita yhteistekemisen kautta. Spotify-mainonta on lempilapseni, josta en halua luopua.

Mitä tyypilliseen työpäivääsi kuuluu?

Työpäivä on miksaus kaikenlaista. Teen samoja asioita, kuin markkinoijana tekisin missä tahansa yrityksessä, nyt vain on paljon yrityksiä, joiden parissa työskentelen.

Normaalin työpäivän ajankäyttö jakautuu niin, että 80% työajasta on käytännön töitä ja 20% palavereja. Tyypillisesti päivässä on 2-3 palaveria ja useita muita kohtaamisia asiakkaiden kanssa. Lisäksi on muuta asiakastyötä tai CMO-palvelun rooliin liittyviä tehtäviä. Esimerkiksi tänään suunnittelin myynnin pelikirjaa eräälle yritykselle.

Mitkä ovat suosikkiasioitasi työssäsi?

On aina yhtä mukavaa nähdä, että kun suunnittelee, testaa ja toteuttaa jonkun jutun, että asiat toimivat oikeasti!

Meillä on Aboadissa yhdessä asiakkaan kanssa tekemisen logiikka. Niinpä ilahduttaa, kun näkee, että asiakas saa kiinni jostain asiasta, se menee käytäntöön ja siitä saadaan tuloksia.

Totta kai ilahduttaa myös, kun saadaan hyviä tuloksia ja graafit ovat nousujohteisia. Ja kun tulee tiukkoja puristuksia ja nopeita aikatauluja projekteissa, on mukava nähdä, että niihin pystytään reagoimaan ja saamaan tiiminä aikaan hyvä toteutus. Tällaista ei toki saa olla jatkuvasti olla, mutta välillä on hyvä näitäkin haasteita ottaa.

Millaista reittiä pitkin olet päätynyt tekemään työtäsi? Millainen koulutus ja työura sinulla on? Entä mikä sai sinut ryhtymään yrittäjäksi?

Koulutukseni AMK markkinoinnin tradenomi. Suurin osa tämän päivän osaamisesta on kuitenkin tullut itse opiskeltua ja käytännön työssä opittua.

Opiskeluaikana päädyin koulujen ja erään yrityksen yhteisprojektiin. Lähdin mukaan, koska näin potentiaalia valita erilaisen polun kuin muut.  Tätä kautta päädyin kesätöihin kansainvälisen meriteollisuuden pariin kehittämään globaalia kaupankäyntialustaa alalle. Kasvoin ja opin. Lopulta vedin palvelun ja emoyrityksen markkinointia Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinoilla.

Täältä siirryin teknologia-alalle: Työskentelin in-house-markinointipäällikön roolissa kansainvälisessä yrityksessä, pääasiassa pohjoisamerikkalaisten suuryritysten kanssa.

Tässä vaiheessa minulla oli koulutuksena AMK:n tradenomin tutkinto ja paikka maisteritutkintoa suorittamaan Turun kauppakorkeakoulussa. Vaihtoehtoina olivat siis jatko-opiskelu tai siirtyminen yrittäjäksi. Kun mietin, mitä tekisin jatkokoulutuksen jälkeen, totesin, että alkaisin yrittäjäksi. Valitsin näistä vaihtoehdon ryhtyä suoraan yrittäjäksi. Oppiminen ja koulutuksen hankkiminen on tavallaan kaksi eri asiaa ja polkuja on erilaisia, vaikka käytännössä lopputulos voi olla aika sama.

Niin siis siirryin yrittäjäksi. Syy tähän saattoi olla, että olin työskennellyt yrittäjien alaisuudessa, nähnyt mitä työ piti sisällään ja toimintatavat olivat tarttuneet sieltä. Tiedostin, että menestyksen eteen saa tehdä paljon työtä saa ja painaa pitkää päivää. Ajattelin, että miksi sitä ei tekisi asioita suoraan itselleen, jos muutenkin käyttää tähän paljon aikaa.

Pidän siitä, että yrittäjyyden kautta on mahdollista kehittää asioita omaan suuntaan.

Miten ylläpidät ja kehität osaamistasi?

Uutisten seuraaminen, konferensseihin osallistuminen ja muilta oppiminen ovat keskiössä. Jos joku on omassa lokerossaan asiantuntija ja jo saanut paljon dataa ja tuloksia, hyödynnän sieltä saatuja oppeja.

Alan kirjallisuuden lukeminen jää nykyään vähemmälle. Sen sijaan pyrin kaivamaan ja hyödyntämään uusia tietoja. Näistä löytyy tulevaisuus. Asiat, jotka ovat trendikkäitä, ovat yleensä jo vanhanaikaisia. Haluan hyödyntää tietoja, ennen kuin ne ovat suosittuja.

Juha käy viikoittain läpi valtavan määrän uutisia ympäri maailmaa ja koostaa niistä digitaalisen markkinoinnin viikkokatsauksen. Lue tämän taustoista lisää täältä tai tilaa joka maanantainen uutiskooste sähköpostiisi täältä

Mitä neuvoja antaisit henkilölle, jota digimarkkinointi alana kiinnostaa? Mitä kannattaa opiskella? Minkälaista osaamista digimarkkinoinnin ammattilaisilta vaaditaan?

Ala on laaja. Sen ymmärtäminen, haluaako olla spesialisti vai laaja-alainen kokonaisuuksia hallitseva osaaja, määrittää pitkälti sitä, mitä pitää oppia. Voit omistaa vaikkapa koko elämäsi sähköpostimarkkinoinnille ja olla siinä ekspertti tai toimia markkinointipäällikkönä tehden monipuolisemmin asioita.

On aina hyvä ymmärtää laajasti eri mainosekosysteemien toiminta, mitä vaihtoehtoja on olemassa, mitä niillä voi tehdä ja miten ne toimivat. Näin ei ole vain muiden mielipiteiden varassa ja toisaalta osaa valita kuhunkin tilanteeseen sopivan teknologian.

Mitä sitten kannattaa opiskella: koulut luovat hyvää hyvää pohjaa ja niissä opitaan oppimaan. Omista markkinoinnin opinnoista jäivät käteen klassiset teoriat, jotka pitkälti pätevät edelleen. Markkinoijan pitää ymmärtää bisnestä ja ymmärtää ihmisiä. Kannattaa siis opiskella liiketoimintaa ja jollain tasolla psykologiaa ymmärtääkseen ihmisiä. Ja on ymmärrettävä, mitä digitaalinen markkinointi voi tässä kokonaisuudessa tehdä.

Kerro joku mieleenpainunut asia tai tapahtuma työhösi liittyen

Kun päätin siirtyä yrittäjäksi, muistan, kun erään keskikokoisen mainostoimiston johtohenkilö sanoi heidän kokeilleen mallia, jota teemme (eli syvä strateginen yhteistyö MaaSin mallin mukaan). Hän sanoi, että tuo malli ei tule toimimaan. Aboad ei toki ole suoraan mainostoimisto, mutta toimimme samalla alalla. Tämä lausahdus jäi muistiini ja palautuu mieleen, kun istun esim. asiakasyritysten johtoryhmissä ja asiakkaat ovat yhteistyöstä innoissaan. Joskus on hauska todistaa muita vääräksi.

Sen olenkin huomannut, että neuvoja saa paljon, mutta niitä saa ja täytyy filtteröidä. Pitää tehdä omat päätökset. Ei pidä pelata liian varovaisesti varsinkin, jos työskentelee markkinoinnin puolella. Helposti ongelmana on se, että ei uskalleta ottaa riskejä. Viisas  riskinotto markkinoilla on se, mitä pitäisi tehdä. Muuten ei erotu joukosta.

Seuraa Juhan tekemisiä tai verkostoidu LinkedInissä. Parhaiten saat yhteyden LinkedIn-viestillä.

Kirjoittaja

[email protected]