Hyödynnä Google Tag Manageria paremmin: osa 1

Google Tag Manager on helppo ottaa käyttöön, ja sen avulla seurantakoodien hallinta markkinoijalle on nopeaa ja tehokasta. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet Tag Managerin hyödyistä, mutta tällä kertaa tavoitteena on tehdä palvelun käytöstä entistä tehokkaampaa.

Asiat järjestykseen

Nopeuden ohella Google Tag Manager tekee seurantakoodien hallinnasta tehokasta. Oletuksena kaikki tägit ovat yhdessä läjässä yleisnäkymässä. Tämä ei ole ongelma silloin, kun tägejä on verrattain vähän. Siinä vaiheessa kun erilaisia tägejä on hallittavana kymmeniä alkaa niiden löytäminen olla vaikeaa.

Tähän on onneksi ratkaisu jos toinenkin. Ensimmäinen asia, jolla tägit saa järjestykseen, on niiden nimeäminen. Keksi tägeille jokin nimeämiskaava, jonka avulla kaikkien tägien nimistä löytyy olennaisimmat ja ennen kaikkia aina samat asiat. Nimeämiskaava voi olla esimerkiksi event-tägin kohdalla tällainen:

[palvelun lyhenne] – [toiminto] – [tarkenne]
GA – Event – Form sent

Erilaisia tapoja ja kaavoja kannattaa kokeilla ja lopulta valita se, mikä tuntuu parhaalta. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa nimetä tägejä. Tärkeintä on, että nimistä selviää tägin tarkoitus yhdellä silmäyksellä.

Nimeämisen lisäksi tägejä voi järjestää kansioita käyttämällä. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, kun hallittavana on useita tägejä, esimerkiksi event-seurantaa varten. Kansiot ovat omassa näkymässään, eli ne eivät poista oletusnäkymän mahdollista kaaosta, ja niihin pitää tägit lisätä aina erikseen. Kansioita käyttämällä kuitenkin saa selkeämmän näkymän kokonaiskuvaan ja tägit voivat löytyä aiempaa nopeammin.

Pysyvyyttä muuttujilla

Google Tag Manager on pellin alla aika pitkälti visuaalista ohjelmointia. Muuttujat ovat kiinteä ja elintärkeä osa ohjelmointia, joten myös Google Tag Manageriin ne liittyvät olennaisesti. Niitä on mahdollista käyttää aivan yksinkertaisista asioita todella monimutkaisiin kokonaisuuksiin.

Yksinkertaisimmillaan muuttujien avulla voi säilöä tietoa, jota käytetään useassa paikassa. Esimerkiksi Google Analytics ID:n voi tallentaa muuttujaksi, jolloin tägeissä ei tarvitse kuin viitata muuttujaan. Tällä tavalla esimerkiksi ID:n vaihtaminen on helppoa, sillä se tarvitsee tehdä vain yhdessä paikassa ja viittausten ansiosta ID päivittyy sitä käyttäviin tägeihin automaattisesti.

Monimutkaisempi muuttuja voi olla esimerkiksi taulukko, jossa on monen eri lomakkeen tunniste ja otsikko. Tällä tavalla on mahdollista seurata montaa lomaketta mahdollisimman vähillä triggereillä ja tägeillä. Tämänlaiseen kyhäelmään ei tietenkään yksi muuttuja riitä, vaan lisäksi on yleensä oltava muita muuttujia sekä erikseen näitä käyttävää koodia.

Tapahtuu seuraavassa osassa

Tällä kertaa keskityimme organisointiin ja järjestyksen ylläpitoon, mitkä ovat hyviä perusteita edistyneemmälle käytölle. Tulevissa osissa perehdymme esimerkiksi debuggaukseen, event-seurantaan sekä tilien hallintaan.

Haluatko lukea jostakin muusta Tag Managerin ominaisuudesta, kerro siitä vaikka sähköpostitse tai ottamalla yhteyttä.

Lue muita blogeja samasta aihepiiristä:
Miten lisään Google Tag Managerin seurantakoodin sivuilleni – video > 
Hyödynnä Tag Manageria paremmin, osa 2 > 
Hyödynnä Tag Manageria paremmin, osa 3 >
Tagin luominen Google Tag Managerissa – videosarja >
Helpompaa Tagien hallintaa Google Tag Managerin avulla >

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly