ūü§Ě Auttamista koosta riippumatta ‚ÄĒ uusi pro bono -yhteisty√∂: Vennerin keitti√∂ss√§

Olin jo muutamaan kertaan sparraillut yhden Vennerin ja Vennerin keittiössä perustajan, Tuulia Järvisen, kanssa Vennerin palvelujen digitaalisesta toiminnasta. Kesäkuussa muutamaa päivää ennen aamukahvejamme mietin, voisimmeko me auttaa enemmän. Erityisesti nyt, kun heillä on palvelu, jonka toimintaa edistäessä voisimme oikeasti saada näkyvää vaikutusta aikaan. Miksi auttaa vähän, jos voi auttaa paljon?

Tapasimme aamukahvilla ja tein ehdotuksen, että auttaisimme pro bono -toiminnan muodossa. Kuitenkin vielä sillä varauksella, että haluan varmistaa, onko meidän tiimimme valmis tähän.

Lyhyesti yrityksestä

Vennerin keittiössä toimintaa tukevat Vennerit pääsevät kauhan varteen kokkaamaan lempireseptejään kanssasi.

Vennerin keittiössä on yli sadan reseptin ja lukuisten kokkivideoiden viikoittain päivittyvä palvelu, jonka tuotot ohjataan suoraan vähävaraisten perheiden ruoka-apuun Venner-ruokakassien muodossa. Vennerin keittiössä on monipuoliset ruokavaliot huomioivien ja viikoittain päivittyvien reseptien lisäksi myös Vennerit kokkaamassa. Vennereihin kuuluvat mm. Anni Hautala, Jenni Pääskysaari, Arman Alizad, Petteri Lillberg, Tiina Tuomela ja Teemu Laurell.

Palvelu on ravitsevaa ruoka-apua resepteineen toimittavan yhteiskunnallisen yrityksen, Vennerin (mediassa), uusi konsepti.

Pro bono perustuu koko tiimin vapaaehtoisuuteen

Totesimme Tuulian kanssa, että yhteistyö olisi hyödyllistä ja seuraavaksi pitikin saada tiimi vakuuttumaan samasta. Tällaisessa pro bono -työssä näen, että jokaisen tiimiläisen pitää voida myös kieltäytyä siitä, koska se ei ole liiketoimintaa suoranaisesti edistävää. Vastaus oli kuitenkin vahvasti se, että lähdetään ehdottomasti mukaan.

Emme ole liian pieni auttamaan

Olemme pieni yritys, mutta kuulumme ‚Äúsmall giants‚ÄĚ -kategoriaan eli teemme koostamme huolimatta, ja joskus my√∂s sen takia, suuria asioita. Mielest√§ni pienuus ei ole mik√§√§n selitys tai syy, miksi emme voisi olla auttamassa ja toimia vastuullisesti. Annammehan 1 % liikevaihdostammekin vuosittain hyv√§ntekev√§isyyteen.

Vastuullisuus ja hyvän tekeminen tässä maailmassa ei riipu yrityksen koosta. Päinvastoin. Tässä maassa on pääasiassa pk-yrityksiä ja ne ovat se massa, joka voi saada suurimman hyvän aikaan. Me osaamme auttaa rahan lisäksi sillä, että olemme oman alamme asiantuntijoita.

Miksi halusimme Vennerin keittiössä pro bono -asiakkaaksi

Arjen reseptit ovat jatkuvasti päivittyviä, erityisruokavaliot huomioivia ja helppoja sekä hauskoja valmistaa.

Koimme palvelun sopivaksi, sill√§ siin√§ oli paljon asioita, joihin meid√§n kaupallinen osaamisemme digitaalisesta markkinoinnista voisi auttaa. Olimme siis varmoja, ett√§ voimme tehd√§ vaikutuksen ja saada aikaan tuloksia. Kyseess√§ on kuitenkin karrikoiden ‚Äúhyv√§n ruuan ja reseptiikan Netflix‚ÄĚ ja vaikka raha menee t√§ysin hyv√§√§n tarkoitukseen – Vennerin ravitseviin ruokakasseihin – p√§tev√§t siin√§ samat lainalaisuudet asiakashankinnan parissa. Lukuunottamatta toki, ett√§ asiakas saa tuplahy√∂dyn eli palvelun k√§ytt√∂√∂ns√§ ja auttamisen ilon.

Koin ja koimme, että Vennerin tiimi olisi sellainen, että he olisivat avoimia kehitysehdotuksille ja antaisivat meille tilaa toimia parhaan ammattitaitomme mukaan. Tämä on osoittautunut oikeaksi arvioksi ja tällainen hyvä yhteistyö on innostanut koko tiimiä tekemään parhaansa.

Jokainen asiakas on prioriteetti

Vennerin keittiössä on ainoa jatkuva pro bono -asiakkuutemme ja toistaiseksi näin tilanne tuleekin olemaan. Meille jokainen asiakas on samanarvoinen ja samalla prioriteetilla. Pro bono ei ole mitenkään sen alapuolella, vaikka raha ei liiku.

Tästä johtuen valikoimme tarkkaan tilanteet, joissa meidän kannattaa auttaa, koska annamme paljon tähän työhön Рtai kuten kaikissa asiakkuuksissa, kaikkemme. Emme myöskään pidä pro bonossa rajoituksia. Monella saattaa olla jokin rahallinen viitesumma, johon asti pro bonoa tehdään. Meilläkin on, mutta se ei ole rahallinen, vaan siihen asti, että olemme valmiita.

Minkälaista meidän kanssa sitten on ollut tehdä töitä?

“Juhan ja Aboadin tiimin kanssa on alusta saakka ollut sekä luontevaa, että inspiroivaa tehdä töitä. Digitaalisen asiantuntijuuden lisäksi alusta saakka on tuntunut että teemme tätä projektia oikeasti yhdessä, ja että meidän menestyksemme on heille merkityksellistä. Voin luottaa että saamme (dataan pohjautuvia) neuvoja mihin suuntaan kehittää palvelua, ja jo ensimmäisessä kehitysvaiheessa tuli ilmi hyvin merkityksellisiä asioita käyttäjäkokemuksesta. Pystyimme reagoimaan tähän nopeasti hyvän analyysin ja vinkkien ansiosta, jotka ottivat hienosti huomioon tilanteemme resurssien suhteen.

Suhteellisen tuoreena, pienenä sosiaalisen vaikuttavuuden startupina kaikki ulkopuolinen apu on meille upea mahdollisuus. Aboadin tarjoamalla avulla on myös suuri vaikutus yhteiskuntaamme, sillä Vennerin ruokakassit ovat tutkitusti vaikuttavaa ja uutta opettavaa apua. Ja mitä enemmän saamme apua eteenpäin itse tuotteen toimivuuden kautta, sitä enemmän voimme myös levittää hyvinvointia yhteiskuntaamme Рyhdessä. Venner-perheistä 90% oppii uutta, 75% ottaa vähintään yhden kasvisruokaresepteistämme viikoittaiseen käyttöön, 77% kiinnittää nyt enemmän huomiota arkiruoan laatuun ja 35% perheistä kokkailee nyt yhdessä enemmän kuin ennen Рvain yhden Venner-kassin jälkeen! Tämän kaiken yhteiskunnallista vaikuttavuutta on vaikea arvottaa euroiksi, mutta tiedämme että olemme arvokkaiden ja hyvinvointia tehokkaasti levittävien asioiden äärellä.

Olemme kiitollisia että saimme Aboadin tiimin tueksemme viemään ravitsemuksellista tasa-arvoa eteenpäin tehokkaasti ja hyvin konkreettisella tasolla. Odotamme paljon yhteistyöltämme, joka on ollut jo nyt alusta saakka palkitsevaa. “

РTuulia Järvinen, perustajajäsen, Venner

Mitä tulevaisuus pitää sisällään?

Jatkamme jatkuvaa kehitystä Vennerin tiimin kanssa ja olemmekin päässeet jo hyvään vauhtiin alustavien analyysien, kehityskohteiden ja mittaristojen määrittämisessä. Tulevaisuudessa kehitys jatkuu ja tulemme siitä enemmänkin kertomaan, kun kerrottavaa on.

Kannattaa kokeilla palvelua

Suosittelen, että käyt myös itse tutustumassa palveluun. Käytän itsekin sitä ja voin sanoa sen olevan jotain sellaista, mitä markkinoilla ei vielä ole nähty. Olemme myös ostaneet Vennerin ruokakasseja apua tarvitseville perheille jouluna, joka onkin ollut oiva joululahja myös asiakkaidemmekin mielestä.

Palvelun lisäksi erityisesti joulu on hienoa aikaa tehdä vaikuttavasti hyvää Vennerin joulukassien avulla. Haastankin sinut ja organisaationne tarjoamaan suomalaisille vähävaraisille perheille paremman joulun. Niin mekin teemme! Käy tutustumassa ja vaikuttamassa täällä >

Kirjoittaja

CEO

Juha on se, jolle soitetaan, kun on aika luoda asiakaslähtöistä ja modernia digitaalista markkinointia. Markkinoinnin konseptointi, digitaalinen markkinointi ja mittaus kuuluvat tämän herran erityisosaamiseen.