Onko Google-mainonta kuolemassa?

Mainokset ovat puheenaihe, johon jokaiselta löytyy mielipide. Netissä surffailijoille mainokset aiheuttavat päänvaivaa etenkin silloin, kun ne näkyvät väärässä paikassa tai väärään aikaan. Mainostajille taas aiheuttaa päänvaivaa se, että käyttäjät eivät aina halua nähdä mainoksia.

Kaiken tämän keskellä liikkuvat mainosverkoston ylläpitäjät ja mainosten välittäjät. Nämä yrittävät parhaansa mukaan maksimoida mainosten potentiaalin näkyä käyttäjille. Yksi tällainen toimija on Google, tarkemmin Google Ads, joka ylläpitää useita mainosverkostoja ja on alan jättiläinen.

Miten Google Ads on kehittynyt?

Google AdWords -palvelu on perustettu vuonna 2000. Se oli aluksi kuukausimaksullinen palvelu, jossa Google hallinnoi kampanjoita ja tilejä. Pian kuitenkin lanseerattiin itsepalveluportaali vastaamaan pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita. Myöhemmin Google julkaisi uuden palvelun, joka toimi samalla tavalla kuin AdWords alunperin.

Google on sittemmin kehittänyt AdWords-palvelua yhä suuremmaksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi sertifiointi-ohjelma auttaa toimistoja Googlen mainospalveluiden tarjoamisessa asiakkaille. Lisäksi mukaan on tullut tavanomaisten haku- ja display-kampanjoiden lisäksi mm. shopping-kampanjat ja uusia ominaisuuksia eri kampanjatyyppeihin.

Kohdistamistavat ja seuranta

Google-mainoksia on mahdollista kohdistaa useilla eri tavoilla. Etenkin mainostajille tämä on elintärkeä ominaisuus, sillä kohdistamalla mainontaa oikealle kohderyhmälle, he saavat viestinsä näkymään juuri niille ihmisille, jotka ovat potentiaalisia asiakkaita. Tämän pitäisi olla hyvä asia eikö vain? Niin se onkin, mutta kuten monissa tapauksissa, mainostajat ahneuksissaan menevät usein liian pitkälle. Kun mainontamisen kohdistaminen menee liian pitkälle, se näkyy käyttäjälle siten, että hänen asioistaan tiedetään liikaa, ja se tuntuu pelottavalta. Juuri tämän vuoksi yksityisyyden suojasta on tullut yhä tärkeämpi ja isompi asia.

15 vuotta sitten mainostajilla ei ollut mahdollisuutta kerätä tietoa samalla tavalla kuin nyt. Tähän on muutamakin eri syy, mutta kaksi tärkeintä lienevät seuraavat: 1) internetiä käytettiin vähemmän ja 2) teknologia ei ollut tarpeeksi kehittynyttä analysoimaan potentiaalisesti niin suurta määrää tietoa. Nyt tekniikka on kehittynyt siihen pisteeseen, että erilaista tietoa kerätään jatkuvasti, ja pullonkaulaksi on tullut sen analysointi tarpeeksi tarkasti. Periaatteessa mitä tahansa tietoa voidaan käyttää luomaan käyttäjästä profiili ja sen perusteella hänet voidaan lokeroida sopiviin kategorioihin.

Selailutottumukset, mielenkiinnonkohteet, vieraillut sivut, tekstiviestit, puhe ja muut vastaavat ovat asioita, joiden perusteella voidaan teoriassa luoda käyttäjästä profiili. Kaikkea tätä ei kuitenkaan ole mahdollista käyttää johtuen laeista ja säännöksistä. Erityisen kuuma puheenaihe on ollut se, että esimerkiksi Facebook kuuntelisi ihmisten puhetta pitämällä älypuhelinten mikrofian auki jatkuvasti. Samaa on ajateltu myös esimerkiksi Applen Sirin, Googlen Homen ja Amazonin Alexan harrastavan. Todisteita tällaisesta seurannasta ei kuitenkaan ole huolimatta salaliittoteorioista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kuuntelua tapahtuisi. Raaka todellisuus on kuitenkin se, ettei näiden jättien tarvitse kuunnella ihmisten keskusteluja. He saavat haluamansa tiedon muutenkin ja jalostavat sitä edelleen yhdistämällä läheisten ihmisten profiileja toisiinsa.

Googlen kohdalla seuranta on ainakin oletusarvoisesti hieman vähemmän kritisoitua kuin esimerkiksi Facebookilla. Aivan perustasolla käyttäjien seuranta tapahtuu tietokoneessa tai puhelimessa evästeiden ja vastaavien tekniikoiden avulla. Nämä pienet tekstitiedostot kertovat Googlelle, millä sivulla käyttäjä on käynyt ja tästä edelleen analysoidaan sitä, minkälainen sivu on ollut kyseessä. Kun tällaista tietoa on tarpeeksi, on melko helppoa luoda ihmisestä profiili, jonka perusteella lokeroida ja myydä mainostajille kohdistustapoina. Perinteisen seurannan lisäksi Google saa tietoa muiden muissa Android-puhelimista sekä Drive- ja Photos-palveluista ja Youtubesta.

Mainonta käy kuumempana kuin koskaan

Mainostenesto-ohjelmia käytetään yhä enemmän ja käyttäjien seuraamisen kiinnitetään aiempaa suurempaa huomiota myös vastapuolella. Mainonta ei kuitenkaan ole hiljentynyt, vaan se käy kovemmilla kierroksilla kuin koskaan. Uusia tapoja mainostaa kehitetään jatkuvasti ja mainostajat valitsevat niistä itselleen parhaiten sopivia. Käyttäjät ovat kuitenkin yhä valveutuneempia – uusi sukupolvi ei enää usko yhtä sokeasti mainoksissa esitettäviin viesteihin. Sitäkin enemmän pelätään käyttäytymisen seuraamista.

Seurantatapojen kehittyminen on hyvä asia, ja se kannattaa myös mainosten vastaanottajien nähdä hyvänä asiana. Kriitikot pitävät huolen, että lainsäätäjien tietämys näistä asioista kehittyy ja ihmisten yksityisyys otetaan paremmin huomioon. Mainostajille se tarkoittaa sitä, että yleisesti hyväksyttyjä seurantakeinoja on enemmän, ja asiakkaat pysyvät tyytyväisempinä.

Google ei yleensä ole aivan aallonharjalla erilaisten seurantatapojen käyttöön ottamisessa, mutta käyttävät niitä tehokkaasti kun aika on kypsä. Sen osalta ei kannata olla huolissaan, sillä Google on tämän suhteen melkein pyhäkoulupoika verrattuna moneen muuhun alan toimijaan.

Google tarjoaa edelleen loistavia tapoja tavoittaa asiakkaat ilman, että mennään hämärän rajamaille. Kohdistustavat ovat hyviä, vaikkeivät aina kovin tarkkoja, ja suodattimilla kohdistusta voi tarkentaa entisestään. Mainostyypit palvelevat hyvin niitä tarkoituksia joihin ne on tehty.

 

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly