Mainonta verkossa on herättänyt tunteita lähes jokaisessa jo pitkään. Joskus mainokset ovat häiritsevän äänekkäitä tai niiden takia joutuu odottamaan sivun sisältöön sukeltamista. Kaikki mainonta ei kuitenkaan ole näin häiritsevää, ja siihen on nyt myös Google ottanut voimakkaasti kantaa.
Mistä siis on kyse?
Google on osana Coalition for Better Ads -työryhmää luomassa selkeitä linjauksia siihen, miten mainontaa tulisi tehdä verkossa. Tämän seurauksena Google on tehnyt muutoksia julkaisijoiden (lehdet yms.) käyttämään Doubleclick-alustaan, ja pyrkii voimakkaasti vaikuttamaan siihen, millaisia mainoksia julkaisijat sivustoilleen hyväksyvät.
Markkinoijan kannalta tämä on hyvä tietää, mutta vielä näkyvämmin Googlen sitoutuminen näkyy siinä, että helmikuun 15. päivästä lähtien kaikissa ajan tasalla olevissa Chrome-selaimissa on automaattisesti päällä uusi mainostenesto-ominaisuus.
Google, kuten moni muukin, on huomannut, että internetissä surffailijat eivät lähtökohtaisesti ole mainoksia vastaan. Mutta miksi niin monet silti käyttävät mainostenesto-ohjelmia? Suurin syy mainostenesto-ohjelmien käyttämiseen on ärsyttävät ja epäolennaiset mainokset. Uusien sääntöjen ja Chromen sisäisen mainosteneston tavoitteena ei olekaan estää kaikkia mainoksia näkymästä, vaan tehdä näkyvistä mainoksista siedettävämpiä. Erilliset mainostenesto-ohjelmat estävät kaikki mainokset riippumatta siitä, ovatko ne oikeasti hyviä, parantaen siten käyttökokemusta sisällöntuottajien kustannuksella.
Käytännössä yksinkertainen
Toisin kuin erilliset mainostenesto-ohjelmat, Chromen sisäänrakennettu ohjelma estää kaikkien mainosten sijaan vain käyttäjiä ärsyttävät, jättäen mahdollisesti mielenkiintoiset mainokset käyttäjien näkyville.
Varsinaisen mainosteneston periaate on melko yksinkertainen. Käyttäjän Chrome-selain suorittaa tarkistuksen jokaisen sivulatauksen yhteydessä. Jos sivusto sisältää mainoksia, joissa on esimerkiksi itsestään käynnistyvää ääntä tai videota, tai jos mainokset vilkkuvat vallattomasti, selain piilottaa kyseiset mainokset automaattisesti. Tämän lisäksi selain raportoi tällaisista sivustoista Googlelle. Jatkuneiden ”rikkeiden” perusteella Google voi lisätä nämä sivustot mustalla listalle, joka vaikuttaa mainosten näyttämiseen ylipäätään.
Huomionarvoista Chromen mainostenestossa on se, ettei sivuston käyttämällä mainosverkostolla ole merkitystä. Chrome pitää kaikkia mainoksia samanarvoisina, tulivat ne Googlen tai kenen tahansa muun verkostoista.
Ampuuko Google siis itseään jalkaan?
Käytännössä ei, sillä Googlen omat linjaukset jo noudattavat työryhmän asettamia ”sääntöjä”. Nähtäväksi jää, miten julkaisijat tulevat suhtautumaan tähän muutokseen. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nämä uudet säännöt ajavat yhä useamman mainostajan harkitsemaan vakavasti mobiilisovelluksissa mainostamista.
Markkinoijien on muututtava
Markkinointia on alettava miettiä isommassa kuvassa. Nykyisellään internet on markkinoijien villi länsi, jolle on vääjäämättä tulossa loppu. Käyttökokemus tulee olemaan yhä enemmän keskiössä myös osana onnistunutta markkinointia. Hyvä käyttökokemus on korvaamaton asia käyttäjille, julkaisijoille ja markkinoijille.
Markkinoijien tulee myös alkaa ajatella yhä vastuullisemmin. Mitä hyötyä on sisällön tööttäämisestä käyttäjien naamalle, jos se ei edes toimi? On ehkä syytä siirtyä pois uskomuksesta ”paljon, nopeasti ja halvalla”, ja alkaa tuottaa oikeasti hyvää sisältöä, joka kiinnostaa mahdollisia asiakkaita. Kuten me Aboadilla tapaamme sanoa: oikea viesti oikealle ihmiselle oikeaan aikaan.
Tuntuu ehkä hassulta ajatella, että mainokset ovat osa käyttökokemusta. Näin kuitenkin on, ja usein mainos on ensimmäinen piste, jossa asiakas kohtaa brändin. Tämän vuoksi on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää ajatella mainontaa osana sisältöstrategiaa ja tuottaa kiinnostavalle sisällölle arvolleen sopivia mainoksia.
Lisää lukemista löytyy esimerkiksi seuraavista artikkeleista:
- https://blog.google/topics/journalism-news/building-better-web-everyone/
- https://www.inc.com/john-hall/time-for-better-ads-what-google-chromes-update-means-for-you.html
- https://www.exchangewire.com/blog/2018/02/01/ad-blocker-nudge-app-advertising/
- https://www.ctrl.blog/entry/chrome-adblocker