Kokeile vuonna 2022 jotain uutta

Vuosi 2021 alkaa olla paketissa ja uusi kolkuttelee jo ovella. Loppuvuosi onkin hyvää aikaa reflektoida mennyttä vuotta ja samalla suunnitella, mitä seuraavaksi.

Parina viime vuotena nopeasti muuttuva aihealue on ollut mittaus ja analytiikka. Sen osalta on tapahtunut paljon kehitystä, uusia alustoja on tullut käytettäväksi, ja toisaalta myös erilaiset säädökset rajoittavat mittauksen tekemistä yhä enemmän. Muuttuvassa tilanteessa voikin olla vaikea löytää asioita, joista pitäisi oppia lisää tai joihin olisi syytä edes tutustua.

Päivittäin mittauksen ja analytiikan kanssa töitä tekevänä voin todeta, ettei uuden oppiminen tällä alalla ole helppoa. Sen vuoksi olenkin koostanut listan aiheista, joihin olisi syytä ainakin tutustua vuonna 2022. Kaikki alustat ja työkalut eivät tietenkään käy kaikille, mutta on silti hyvä tietää ainakin päällisin puolin, mitä niillä voisi tehdä.

Analytiikka ja mittaus

Markkinointialustat

Muut työkalut

Muista, että kaikkea ei tarvitse opetella heti, eikä kukaan ole mestari ensimmäisen artikkelin luettuaan. Vaikka hankkisitkin jonkin ulkopuolisen toimijan tekemään edellä mainittuja asioita, on silti hyvä tietää mistä niissä on kyse. Perusymmärryksellä pääsee todella pitkälle.

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly