Facebook tuo takaisin vanhoja kohdentamisvaihtoehtoja ja lisää uusia

Tässä blogissa on osin vanhentunutta sisältöä.

Lue lisää viimeisimmistä Facebookin uudistuksista ja niiden vaikutuksista markkinoijalle >

Moni markkinoija pettyi viime vuonna, kun Facebook päätti vetää pois useita kohdentamisvaihtoehtoja. En ollut uskoa silmiäni, kun luin taannoin Facebookin päätöksestä tuoda vanhoja kohdentamisvaihtoehtoja takaisin. Myös uusia vaihtoehtoja näyttää olevan käytettävissä. Itse olen ollut erityisen innoissani tittelin perusteella kohdentamisen paluusta. Uudet ja vanhat vaihtoehdot löytyvät kun luot tai muokkaat yleisöjä Mainostenhallinnassa tai Resurssikirjaston Kohderyhmät-välilehdellä.

Kohdentaminen tittelin perusteella

Kohdentamisvaihtoehtoja tuntuu tulevan lisää pikkuhiljaa. Vielä pari päivää sitten en löytänyt titteleistä esimerkiksi toimitusjohtajaa, mutta nyt se näkyy jo minullakin. Mikäli tittelien mukaan kohdentamista siis käyttää, kannattaa yleisöä käydä välillä päivittämässä.

Luettuani tämän kohdentamisvaihtoehdon paluusta päätin testata tittelien mukaan kohdentamista.

Testi ollut käynnissä vasta reilun viikon, joten luotettavia tuloksia ei vielä ole. Äkkiseltään näyttäisi, että mikäli jättää pois muut kuin demografian mukaan tehdyt kohdennukset, joillain aloilla yleisö on liian pieni, jotta mainokset voisivat pyöriä. Muistaakseni näin on ollut aiemminkin joidenkin alojen kanssa.

Kohdensin asiakkaan uuden kampanjan tittelien, toimialojen sekä kiinnostuksen kohteiden perusteella. Tässä kampanjassa läpiklikkausprosentti (CTR) on 2-3% parempi kuin muissa vastaavissa kampanjoissa. Kiinnostavaa nähdä, miten tulokset lähtevät tästä kehittymään.

Sen sijaan toisen kampanjan kanssa tulokset heikkenivät: tuloskohtainen kustannus nousi ja klikkausten määrä laski kun muutin olemassa olevan kampanjan kohdennuksen titteliin ja opiskelutaustaan pohjautuvaksi ja jätin vain kaksi kiinnostuksen kohdetta kohdentamisvaihtoehdoiksi. Päätin hetken testaamisen jälkeen jättää tämän kampanjan kanssa demografiset kohdentamiset pois, sillä kyseisen kampanjan kanssa ne eivät näytä toimivan.

Löydät tämän seuraavasti: Demografiset tiedot -> Työ -> Työnimikkeet.

Kohdentaminen toimialan perusteella

Voit valita eri toimialoja, kuten johtaminen, arkkitehtuuri sekä liiketoiminta ja talous. Toimialojen mukaan kohdentaessa voidaan usein tavoittaa laajempi kohdeyleisö kuin pelkkien tittelien perusteella.

Löydät tämän seuraavasti: Demografiset tiedot -> Työ -> Toimialat.

Kohdentaminen työnantajan perusteella

Työnantajan perusteella kohdentaminen on kiinnostava vaihtoehto. Yrityksiä tuntuu löytyvän hyvin rajallisesti tästä kategoriasta ja löytämäni vaihtoehdot ovat lähinnä suuria pörssiyrityksiä, jotka löytyvät todennäköisesti esimerkiksi Forbesin Top Companies -listalta.

Mikäli yrityksiä tulee tähän kategoriaan lisää, testaisin tätä pelkän työnantajan perusteella kohdentamisen lisäksi rajaamalla kohdennusta myös kiinnostuksen kohteen mukaan. Kampanjan voisi esimerkiksi kohdentaa tiettyjen yritysten työntekijöille ja niissä työskenteleville yrityksesi toimialasta kiinnostuneille henkilöille.

Löydät tämän seuraavasti: Demografiset tiedot -> Työ -> Työnantajat.

Kohdentaminen koulun perusteella

Hakutermejä kannattaa kokeilla sekä suomeksi että englanniksi. Pikaisella haulla kouluista näyttää löytyvän ainakin Aalto University, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja useita kansainvälisiä korkeakouluja, mutta ei esimerkiksi Helsingin Yliopistoa. Uskon, että kouluja tulee valikoimaan vielä lisää.

Löydät tämän seuraavasti: Demografiset tiedot -> Koulutus -> Koulut.

Kohdentaminen koulutusalan perusteella

Koulutusalojen haku ei näytä ainakaan itselläni toimivan suomeksi. Voit kokeilla hakea koulutusaloja englanniksi. Testasin hakua pikaisesti ja löysin englanniksi hakutermeistä ainakin “Business and Finance” ja “Mathematical sciences”.

Löydät tämän seuraavasti: Demografiset tiedot -> Koulutus -> Koulutusalat.

Kohdentaminen Facebook-sivun ylläpitäjille

Kohdentamisvaihtoehto on vanha tuttu, mutta vaihtoehdon alta löytyy useita eri alakategorioita, jotka ovat käsittääkseni uusia. Mainontaa voi nyt nähtävästi kohdentaa esimerkiksi Matkailu ja turismi -sivujen ylläpitäjille tai jälleenmyyntisivujen ylläpitäjille. Loin testiksi pari kohdeyleisöä ja yleisöjen koot vaikuttavat hulluilta. Esimerkiksi 25-65-vuotiaita Suomessa asuvia Matkailu ja turismi -sivujen ylläpitäjiä on Facebookin arvion mukaan noin 30 000. Rohkenen epäillä tämän paikkaansapitävyyttä, enkä siksi käyttäisi kyseistä kohdentamisvaihtoehtoa ainakaan vielä.

Löydät tämän seuraavasti: Käyttäytymiset -> Digitaaliset toiminnot -> Facebook-sivun ylläpitäjät.

Kohdentaminen tulotason perusteella tulossa takaisin?

Kohdentaminen tulotason perusteella näyttää palanneen, mutta on käytössä vain Yhdysvaltojen postinumerojen alueella.

Sain viime vuonna hyviä tuloksia aikaan kohdentamalla asiakkaan kampanjan hyvin tarkasti tietyn maanosan hyvätuloisille henkilöille. En ole toistaiseksi löytänyt tulotason perusteella kohdentamisen paluusta Facebookin kommenttia, enkä osaa sanoa sen mahdollisesta paluusta kansainvälisesti.

Myytkö luksustuotteita tai -palveluja Yhdysvalloissa? Tämän kohdentamisvaihtoehdon testaaminen (uudelleen) voi olla hyvä idea.

Löydät tämän kohdentamisvaihtoehdon seuraavasti: Demografiset tiedot -> Taloudellinen -> Tulo.

Testaa itse

Seuraavaksi sinun kannattaa lähteä itse testaamaan, mitkä näistä toimivat omissa kampanjoissasi. Huomioithan, että kohdennusvaihtoehtoja tuodaan takaisin pikkuhiljaa. Haluatko näkemystä tai ohjeita? Laita viestiä, niin jutellaan!

 

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly