Blogi henkihieverissä? Näin jatkat eteenpäin [2 vaihtoehtoa]

Muutama vuosi sitten ei nettisivuja voinut edes harkita ilman blogia. Se piti olla. Sisältömarkkinoinnin ensimmäiset muodot, WordPressin laajentunut käyttö sekä halu viestiä ajankohtaisemmin yrityksestä sen omilla sisällöillä vauhditti tätä kehitystä. Nettisivuille haluttiin enemmän dynaamisuutta.

Blogeja tuli ja ne ovat edelleen tehokkaita markkinointi- ja viestintävälineitä. Usein kohtaan kuitenkin tapauksia, joissa yrityksillä on blogi, mutta sitä päivitetään harvoin tai ei ollenkaan ja sen suunnitelmallinen käyttö on jäänyt yrityksen itsensäkin toteamana vähemmälle.

Mitä tehdä, kun blogi on henkihieverissä?

”Kuollut blogi on pahempi kuin ei blogia ollenkaan” tulee usein todettua näissä tilanteissa. Tällaisessa blogissa edellinen blogikirjoitus on aikoja sitten julkaistua (esim. kuukausia sitten), sen aikaisemmmin aktiivinen nopeakin päivitys on pysähtynyt tai sinne ei ole koskaa kirjoitettu enempää kuin pari blogiartikkelia.

Käytännössä kuolleen blogin ongelmaan on kaksi selkeää ratkaisua:

  1. Ellei sitä tulla oikeasti päivittämään, ota se pois.
  2. Jos sit tullaan päivittämään, suunnittele ja ala toteuttaa.

Vaihtoehto 1: Poista blogi

Tämä on melko selkeä vaihtoehto, vaikka ei se, jota itse mielelläni ehdotan. Ellei yritykselläsi ole resursseja kirjoittaa blogia missään muodossa, älä pidä sitä. Blogi, jota on päivitetty viimeksi kuukausia sitten herättää kysymyksiä myös yrityksen tilasta: ”Onko tämä edes enää pystyssä?”.

Seuraava nettisivu-uudistus tai pyyntö ylläpitäjälle poistamisesta ratkaisee asian kätevästi. Jos kuitenkin haluat tehdä joitain sisältöjä ajankohtaisesti, tee kampanja- ja sisältösivuja, joihin ohjaat liikennettä.

Vaihtoehto 2: Ala kirjoittamaan blogia

Lähtökohtaisesti kannatan tätä vaihtoehtoa, koska oikein käytetyn blogin hyöty liiketoiminnan vauhdittajana on kiistämätön. Toki, jos olet tämän vaihtoehdon kannalla, ei sinulle tarvitse perustella blogin etuja, vaan sitä, miten vihdoinkin saataisiin homma rullaamaan.

Kaiken totuuden nimissä, ei tilanne meillä Aboadissakaan ollut blogituotanto kovin kummoinen viime vuoden lopulla. Blogia tuli päivitettyä silloin, kun koki siihen riittävän aikaa. Aiheita kyllä tuli mieleen, mutta asiakasprojektien tuodessa liikevaihtoa, tulee niihin helpommin keskittyä.

Tässä konkreettisia keinoja, joita yleisistä suosituksista olemme myös itse onnistuneesti käyttäneet saadaksemme blogimme tuottamaan yhden artikkelin viikossa tavoitteena toki tuottaa enemmän.

    • Sitouta useampia ihmisiä kirjoittamaan
      Blogi voi olla yhden ihmisen vastuulla ja johtama, mutta sen sisällöntuotannon toimitus pitää jakaa. Tällöin kevennetään painetta huomattavasti, kun jokaviikkoisen kirjoittamisen sijasta jokainen kirjoittaa kerran kolmessa tai neljässä viikossa. Lisäksi sitouttamalla enemmän ihmisiä blogin kirjoittamiseen saat enemmän näkemystä ja tuota yritystä vahvemmin esiin.Pystyt keventämään muiden ihmisten kynnystä aloittaa kirjoitus luomalla heille ohjeistuksen, tarjoamalla tukea ja ilmoittamalla, että teet kyllä oikolukua ja ehdotuksia tekstiin. Usein ihmisiä kauhistuttaa, että oma materiaali ei ole jollain tavoin hyvälaatuista ja sitten koko maailma näkee tämän. Pelko on useimmiten turha, mutta sellainen, joka pitää ottaa huomioon.

 

    • Valitse aihealueet
      Mieti ajoissa tiimisi, henkilöstösi, mitä aihealueita teidän kannattaisi kattaa blogissanne. Tämä tulee suunnitella etukäteen, jotta voitte lähteä hiomaan yksittäisiä aiheita ja kirjoituksia. Se, miten aihealueet valitset ja jaottelet on itsestäsi kiinni.Esimerkiksi meille on karrikoidusti jaettu: markkinoinnin kehitys, markkinoinnin tekninen kehitys, markkinoijlle puhuminen sekä markkinoinnin periaatteet.

 

    • Valitkaa aiheet ja kirjoittajat seuraavaksi 8 viikoksi
      Kahdeksan viikkoa voi tuntua pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa se menee ohi erittäin nopeasti. Jakakaa tietty määrä kirjoitusvuoroja per henkilö tuolle ajalle ja suunnitelkaa jokaiselle aiheet, josta he kirjoittavat tuolloin. Tässä Excel tai Google Sheets on ystäväsi aikataulutuksen luomisessa. Aiheita on hyvä suunnitellaan vapaasti n. 10 per henkilö, joista voi valita parhaat päältä.8 viikkoa on hyvä aikaväli, koska siinä ajassa pääsee vauhtiin uudessa toimintatavassa ja alkaa jo näkemään alustavasti, mikä voisi toimia parhaiten.Aboadissa meillä on käytössä eri aihealueista pitkät listat ja lyhyet listat. Pitkissä listoissa on aiheet, jotka ovat brainstormauksen myötä tulleet mieleen ja lyhyelle listalle on päätynyt vain parhaalta vaikuttavat, jotka viedään toteutukseen.

 

    • Aseta aikarajat ja varmista, että niissä pysytään
      Tee jokaisesta vastuullinen omasta panoksestaan. Kun olette päättäneet, millä viikolla kunkin kirjoitus julkaistaan, päättäkää myös päivä, jolloin sen pitää olla julkaistu. Tällöin mahdollistetaan, että jokaisella on vastuu omasta panoksestaan tässä viikottaisessa tiimipelissä. Kannattaa kuitenkin aina muistututtaa sitä, jonka vuoro on seuraavaksi kirjoittaa, jotta tämä voi valmistautua ajoissa.Jos aikarajoitteista lipsutaan kerran, on tärkeää päästä takaisin rytmiin heti tai siitä tulee tapa. Tarkoitus on kuitenkin luoda tapa kirjoittamisesta ja julkaisusta, ei sen välttämisestä.Omassa toiminnassamme meillä on normaali blogin julkaisupäivä torstaisin. Tässä olemme pysyneet melko jämptisti, vaikka välillä onkin käynyt lähellä, kun projekteja on pitänyt priorisoida yli.

 

    • Muista otsikko ja kuvat
      Kun artikkeli on kirjoitettu, tekee mielesi ehkä vain julkaista se bittiviidakkoon ja olla tyytyväinen. Kuvamaailma ja otsikointi voi tällöin jäädä helposti vähemmälle huomiolle.Kannattaa kuitenkin muistaa mahdollisen kävijän näkökulma, ennen kuin liität sattumanvaraisen kuvan artikkeliisi. Se mikä tuo henkilön artikkeliisi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa jaetusta linkistä on blogiartikkelin otsikko ja kuva. Ei ole väliä, kuinka hyvää teksti on, ellet saa houkuteltua henkilö lukemaan sitä.Oikeanlaisten kuvien löytäminen on meillekin oma haasteensa, kun halutaan kuvia, jotka ovat uniikkeja, sopivat aiheeseen ja viittaisivat edes jotenkin siihen pointtiin, mitä halutaan ajaa läpi. Itse haen kuvapankkikuvat yleensä näistä yli 40:stä kuvapankista, joista saa ilmaiseksi kaupalliseen käyttöön laadukkaita kuvia.

 

    • Julkaise ja markkinoi julkaistua sisältöä
      Voi tuntua siltä, ettei teksti ole koskaan riittävällä tasolla julkaistavaksi ja haluat vielä nukkua yön jos toisenkin asian yli. Jos yksi yö on jo nukuttu ja kirjoitus ei tunnu valmiilta, julkaise. Se on todennäköisesti parempi kuin luulet ja paljon hyödyllisempi kuin julkaisematon. Julkaisemattoman tekstin vaikutus liiketoimintaasi on negatiivinen, koska olet panostanut siihen ja et saa mitään takaisin.Jos pelkäät brändisi kärsivän on tämä epätodennäköistä. Suuret globaalitkin brändit saavat tehdä kokonaisia emämunauksia toinen toisensa perään, ennen kuin se alkaa heidän liiketoimintaansa vaikuttaa.Muista myös. ettet ole ainoa, joka kirjoittaa sisältöjä ja todennäköisesti tähän mennessä puolikuolleessa blogissa ei ole liikaa vakiokävijöitäkään. Panosta markkinointiin. Julkaise kanavissa, joissa tavoitat kohderyhmäsi, kuten eri sosiaalisen median kanavat. Käytä myös rahaa sisältöjen toimittamiseen esimerkiksi Facebook-markkinoinnin kanssa. Olethan jo käyttänyt resursseja muutenkin. Muista myös julkaista uudelleen aiempaa sisältöä, jos se on vielä ajankohtaista.

 

  • Mieti, mitä mittaat
    En lähde syvällisesti käymään läpi mittaamista tässä kohdin, vaan se tulee myöhemmässä kirjoituksessa. Pidä kuitenkin mielessä se, mitä haluat saada blogillasi aikaan.Esimerkiksi omat tavoitteemme ovat siinä, että kerromme omasta asiantuntijuudestamme ja näytämme yritysten markkinoinnin kanssa toimiville, että ymmärrämme heidän päivittäiset tilanteensa ja liiketoimintatavoitteensa, jotka ajavat markkinointia eteenpäin.

Jos kaipaat lisäapua näiden toimintojen käynnistämisessä, niin voit aina tiputtaa viestiä allekirjoittaneella [email protected] tai soitella +358 44 989 2862.

 

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly