Aapo Kyllösestä Aboadin Head of Tactical Marketing

Aapo Kyllönen on nimitetty 10.5. Head of Tactical Marketingin rooliin. Vuodesta 2018 Aboadin matkassa mukana ollut Aapo on kasvanut uuteen rooliinsa digitaalisen liiketoiminnan monipuolisena käytännönläheisenä taktikkona. Hänen tehtäviinsä asiakkuuksissa kuuluu digitaalisten kaupallisten toimintojen kehitys yksilöllisen taktisen suunnittelun avulla varmistaen näiden operatiivinen onnistuminen. MaaS-toimintamallin ja lean-markkinoinnin periaatteiden ympärille rakennettujen asiakaskohtaisten tiimien ansiosta Aapon osaaminen on mukana vaikuttamassa jokaiseen asiakkuuteen.

Tausta Aboadilla

Aapon matka Aboadilla alkoi vuonna 2018 freelancerina ympäri Kaakkois-Aasiaa reissaillen. Puolen vuoden reissun jälkeen yhteistyö oli havaittu molemmin puolin toimivaksi. Niinpä Aapo aloitti osana Aboadin ydintiimiä keväällä 2019, mistä asti on työskennellyt tiiviisti niin asiakkuuksien kuin Aboadin oman myynnin ja markkinoinninkin parissa.

Vastuu on kasvanut vuosien varrella, ja Aapo onkin kasvanut nykyiseen rooliinsa kokemuksen karttuessa. Kanavamarkkinoinnin suunnittelun ja toteuttamisen ohella hän on päässyt johtamaan useita asiakkuuksia ja monikanavaisia taktisen markkinoinnin toteutuksia hyvällä menestyksellä.

Tulevaisuuden kehitysnäkymät

“Itse t-mallin markkinoijana ja generalistina haluaisin nähdä, että teknisten ominaisuuksien sijaan kasvavissa määrin arvostettaisiin kokonaisuuksien hahmotusta sekä laajempaa ymmärrystä markkinoinnista ja liiketoiminnasta yleensä. Matkani Aboadilla tähän asti on hyvä esimerkki siitä, miten teknisiä taitoja voi oppia nopeastikin, kunhan pohjat on kunnossa. Olen saanut vastuuta aina sitä mukaa, kun taidot ja kokemus ovat kehittyneet, ja kasvu nykyiseen rooliin onkin ollut luontevaa.

Mielestäni tuottavan markkinoinnin lisäksi tulevaisuuden markkinoijien on panostettava enemmän myös joustavan ja saumattoman yhteistyön rakentamiseen. Yritysten markkinointi tulee olemaan entistä enemmän verkottunutta, mikä asettaa muuttuvan maailman keskellä uudet standardit markkinointiyhteistyön vaatimuksille.

Kolme tärkeintä asiaa, joita haluan omissa asiakkuuksissani sekä työskentelemissäni caseissa markkinoinnissa erityisesti painottaa: liiketoiminnan tavoitteiden edistäminen, saumaton ja kitkaton yhteistyö sekä läpinäkyvyys prosesseihin, tuloksiin ja kehitykseen.”

Aapo Kyllönen, Head of Tactical Marketing, Aboad

Lue lisää Aapon ajatuksia Aboadin blogissa ja ota rohkeasti yhteyttä.

Kirjoittaja

Chief Executive Officer

Juha on se, jolle soitetaan, kun on aika luoda asiakaslähtöistä ja modernia digitaalista markkinointia. Markkinoinnin konseptointi, digitaalinen markkinointi ja mittaus kuuluvat tämän herran erityisosaamiseen.