10 asiaa, jotka olet halunnut tietää Aboadista [UKK/FAQ]

”Halusin tällä kertaa poiketa hieman normaalista” ovat tämän kirjoituksen ensimmäiset sanat ja melko usein toimintaamme kuuluva ulottuvuus. Kirjoitan usein markkinoinnista, markkinoijista ja kaikesta siitä välistä. Tällä kertaa haluan kääntää katseesi kuitenkin Aboadiin. On nimittäin muutamia asioita, joita tuomme vahvasti esiin ja joita meiltä usein kysytään. Annettakoon tämän olla ns. UKK tai FAQ eli ne asiat, jotka ovat usein kysytty tai jotka voisit haluta yrityksestä tietää. Myönnän toki, että kysymykset eivät ole sanasta sanaan ja joitain ei ole kukaan edes kysynyt, vaan haluan asian mielellään kertoa. Käytännössä siis kuin mikä tahansa FAQ/UKK.

1. Miten homma toimii, kun osa aboadilaisista on ympäri maailmaa?

Olemme alusta asti toimineet haastavassa ja onnellisessa tilanteessa, jossa tiimiläisemme ovat toimineet eri kaupungeissa ja maissa. Tämä on positiivisella tavalla pakottanut siihen, että olemme suunnitelleet viestintämme, projektinhallintamme ja koko yrityksen täyttämään etäorganisaation toimintaperiaatteet. Nopeat kymmenen minuutin aamupalaverit ja jatkuva päivittäinen viestintä onnistuvat kätevästi olipa henkilö sitten Helsingissä toimistolla tai reissussa toisessa maassa. Maantieteellisesti paikalla ei siis ole väliä, kun on internetyhteys.

2. Mitä rajattoman oppimisen budjetti tarkoittaa?

Uuden oppiminen on kehityksen kärjessä olevan toimiston tärkeimpiä valtteja. Tästä syystä kaikkia kannustetaan hankkimaan lisäoppia omista osa-alueistaan ja laajentamaan niitä. Budjettia uuden oppimiseen löytyy rajattomasti, koska siitä on yritykselle samalla liiketoiminnallista hyötyä. Luonnollisesti on hyödytöntä sijoittaa rahaa pitsinnypläyskurssiin, koska siitä ei yritys ja asiakkaamme hyödy.

3. Miten teette suuria projekteja nähtävästi pienellä ihmismäärällä?

Toimintamallimme perustuu vahvasti leaniin ja olemme poistaneet kaiken mahdollisen lisäarvoa tuottamattoman. Tämä mahdollistaa, että aboadilaiset pääsevät keskittymään asiakasprojekteihin  ja itsensä kehittämiseen välttäen aikasyöpöt, kuten turhat sähköpostirumbat ja -sambat. Oikeat työkalut, automaation hyödyntäminen ja parhaat toimintavat mahdollistavat tämän.

4. Kun kaikki projektit ovat räätälöityjä, tehdäänkö kaikki aina ensimmäistä kertaa?

Ei tehdä. Noudatamme Aboadin standardoituja opertointiperiaatteita, jotka toimivat eri projekteille runkoina. Näitä muokaten ja sovittaen jokaiseen projektiin mahdollistamme tehokkaan räätälöinnin. Prosessit ovat siis standardoituja, mutta jatkuvasti hieman eläviä ja joustavia. Niitä muokataan ja yhdistellään jokaiseen keissiin sopivaksi ja kehitetään jatkuvasti opitun perusteella.

5. Miksi tarjoatte myös palveluja, jotka tekevät teistä tarpeettomia tulevaisuudessa?

Tarjoamme toki myös palveluja, joilla mahdollistamme, että asiakas pystyy toteuttamaan itse asioita, joita normaalisti pitäisi ostaa toimistoilta kuukausiveloitteisesti. Tällaisissä projekteissa olemme kuitenkin myöhemmin usein mukana jatkokehittämässä markkinointia. Emme siis työskentele vain samaa rataa jatkaen, vaan nostamme asiakkaan markkinoinnin tasoa jatkuvasti kehityksellä ja koulutuksella. Liiketoimintamme ei ole rakennettu teennäisten esteiden asettamiselle.

6. Ettekös te ole kuin mikä tahansa muu mainos- tai markkinointitoimisto?

Jokainen yritys kokee helposti olevansa uniikki lumihiutale. Ymmärrämme toki, että joissain asioissa olemme samanlaisia kuin muut. Toisalta pyrimme erottautumaan palvelun tasossa, innovatiivisuudessa ja rohkeudessa ylitse muiden. Pyrimme siis uimaan mieluummin sinisessä meressä ja kehittämään toimintaamme asiakkaan tarpeiden mukaan. Tällöin keskitytään verisen kilpailun sijaan erilaistumiseen. Eli emme ole samanlaisia ja pyrimme sitä välttämään.

7. Tehdäänkö teillä virheitä vai meneekö kaikki aina nappiin?

Teemme usein myös uusia asioita ja kokeiluja, joten asiat eivät aina mene kerrasta nappiin. Silloin ne korjataan ja hiotaan, kunnes homma toimii. Silloin opitaan. Aina päästään kuitenkin sovittuun lopputulokseen, vaikka tie sinne olisikin kivisempi kuin oletettu. Usein myös tiedetään, että matkan varrella tulee haasteita, vaikka niitä ei vielä täysin osatakaan sanoa tarkalleen heti alussa.

8. Miten pitkiä toteutuksia teette?

Lyhimmät konseptit ja projektit ovat olleet alle kuukauden ja pisimmillään olemme toimineet jatkuvassa yhteistyössä operoiden yrityksen markkinointia koko oman yrityksemme olemassolon ajan.

9. Miten projekteihin järjestäydytään sisäisesti?

Tarkoitus on aina, että olemme kuin yksi henkilö asiakkaalle. Otamme tarvittavat osaamiset eri tiimin jäseniltä ja toimimme yhtenäisenä asiakasta kohden. Tarkoituksena on, että palvelukokemus on yhtenäinen olipa kyseessä sitten markkinoinnin konseptoinnin suunnittelua tai sekä koodausta, grafiikkaa että strategiaa vaativa kokonaisuus.

10. Mitä ulkoistetun digimarkkinointipäällikön palvelut tarkoittavat?

Palvelun käytännön toteutus vaihtelee jonkin verran eri keisseissä, mutta käytännössä nimensä mukaisesti on tarkoitus mahdollistaa edistyksellistä markkinointipäällikön resurssia yrityksessä. Tämä voi tarkoittaa toimimista osana markkinointitiimiä vieden uutta konseptia eteenpäin ja toimien hieman lähempänä yrityksen ydintoimintoja. Se voi myös toimia siten, että otamme vastuuta yriyksen markkinoinnista kokonaisuutena.

Pohjimmaisena ajatuksena on liittää lisätehoa markkinoinnin toimintojen kokonaisuuteen ja tukea yrityksiä konsultoinnin ja käytännön toteutusten puolella. Ammattimaisena resurssina tarkoitus on tuoda näkemystä laaja-alaisesti kansainvälisestä markkinoinnista hieman ulkoa katsoen. Se onkin toiminnoistamme jatkuvasti eniten kasvava.

 

Haluatko pysyä perässä digitaalisen markkinoinnin kehityksessä?

Tilaa Digital Marketing Weekly