Yritykset eivät aina tiedä mitä datan kanssa pitäisi tehdä, mistä sitä saa ja miten sitä hyödynnetään. Kuitenkin siihen panostetaan yrityksissä paljon. Esimerkiksi Tieto aikoo rekrytoida…

Aikoinaan markkinointipäällikkönä Aboadin CEO Juha Pihkakoski turhautui siihen, minkälaisia markkinoinnin palveluita oli saatavilla. Siinä vaiheessa hän ymmärsi, että haluaa tehdä asialle jotain. Meille oli alusta…

Yrittäjiltä usein kysytään, mitä olisivat tehneet toisin. Minulta sitä ei kannata kysyä, sillä en osaisi siihen vastata. Sen sijaan on monia tilanteita joissa olisin VOINUT…

Päätin jo lapsena, ettei minusta tule yrittäjää. Itse asiassa perheessäni, lähisuvussani ja tuttavapiirissänikään ei ollut pahemmin yrittäjiä. Uutisissa sanottiin, että yrittäjät kärsivät ja valittavat. Perususkomus…